LAHDEN REUMAYHDISTYS RY

Tiedotteita

Jokamumminettiin.fi: Reumaliitto hakee vapaaehtoisia nettiopastajiksi

Reumaliitto haluaa innostaa senioreita sähköisten palvelujen käyttöön. Liitto on käynnistänyt yhdistystensä kanssa hankkeen, jolla se etsii vapaaehtoisia nettiopastajia. Tavoite on saattaa ikäihmiset eri puolilla Suomea verkkopalvelujen ja yhteyksien käyttäjiksi, jotta kukaan ei syrjäytyisi digitaalisista palveluista.

”Sähköisten välineiden käyttövalmiudet lisäävät osallisuutta yhteiskunnassa ja tukevat varttuneiden omatoimisuutta ja elämänhallintaa. Digitaidoista on hyötyä myös kansalaisjärjestötoiminnassa”, järjestötoimen johtaja Ulla Rantanen sanoo.

Haasta kaverisi mukaan

Reumaliitto innostaa kaikkia tarttumaan haasteeseen ja auttamaan omia vanhempiaan, isovanhempiaan tai vaikka naapuriaan digimaailman saloihin. Kampanjassa haastetaan erityisesti nuoria kuvaamaan tai videoimaan yhteinen oppimishetkensä mummien ja vaarien kanssa ja jakamaan kuvat ja videot tunnuksella #jokamumminettiin.

Haussa myös nettiopastajia

Reumaliitto etsii myös vapaaehtoisia nettiopastajia, joiden tehtävänä on yhteistyössä liiton ja sen yhdistysten kanssa innostaa senioreita sähköisten välineiden pariin ja lisätä osallistujien digitaitoja. Vapaaehtoiseksi opastajaksi voi ilmoittautua osoitteessa jokamumminettiin.fi.

Katso video: jokamumminettiin.

Reumaliitto toteuttaa ReSurf-hankkeen Raha-automaattiyhdistyksen tuella ja tekee yhteistyötä Vanhustyön keskusliiton kehittämän SeniorSurf-hankkeen ja Svenska Pensiönär Förbundet-järjestön kanssa. Kolmivuotisen projektin tavoitteena on aktivoida kaikkia ikääntyviä, erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavia maaseutupaikkakunnilla asuvia henkilöitä IC-teknologian käyttöön.

Lisätietoja: Ulla Rantanen, järjestötoimen johtaja, puh. 044 049 99 46

26. loka, 2016